Kesätyöt sairaalassa

Niin se vaan onnistui taas kesä pyörähtämään alta pois sellaisella vauhdilla ettei ehdi kissaa sanoa. Olisin halunnut tallettaa blogiin alkukesän tunnelmia, kun työt alkoi, sekä vähän myöhempiäkin, kun aloin jo osata jotain, mutta nyt joudutaan tyytymään tällaiseen muisteluun. :) Teen ensin kirjoituksen töiden alusta ja sitten myöhemmin siitä, millaiseksi se oikeasti osoittautui.

Lyhyesti voidaan sanoa, että sairaala oli tosi huippu kesätyöpaikka ja arvostukseni sairaanhoitajia kohtaan nousi ihan uusiin sfääreihin – aiemminhan en ole pahemmin heidän työtään tuntenutkaan.

Kesän sijoituspaikkanani olivat KYS:n sydän- ja sydänvalvontaosastot. Jälkimmäisessä työskentelin noin 30 % ajasta ja loput vuodeosastolla. ”Yllättäen” työ ja koko ympäristö oli ihan erilainen kuin mihin avopuolella on tottunut. Sydänosastoilla menee toki paljon avoapteekistakin tuttuja sydän- ja verenpainelääkkeitä, mutta siinä ne yhtäläisyydet sitten melkeinpä olikin…

****

Työt alkoivat parilla perehdytyspäivällä ensin sairaala-apteekin proviisorien puolesta ja sitten oli vielä koko talon perehdytyspäivä uusille sijaisille ja muille työntekijöille.

Myös useita kurssikavereitani oli tekemässä kesäsijaisuuksia KYS:llä. Osastofarmaseutteja on 20-30 pitkin taloa monenlaisilla osastoilla lastenosastolta syöpätaudeille ja neurokirurgialle. KYS on ilmeisesti Suomessa tosi aktiivinen osastofarmasian edistäjä ja muuallakin Suomessa on pikku hiljaa herätty osastofarmaseuttien hyötyihin ;) Oulussa ja HUS:lla on jo parikymmentä, Vaasassa, Kajaanissa Turussa ja Joensuussa jonkin verran(??) osastofarmaseutteja. TAYS:lla työskentelevä kätilötuttuni ei ollut koskaan osastofarmaseutista kuullutkaan, joten vielä mahtuu uusia osastofarmaseutteja Suomenmaahan.

Sydänosaston vakifarmaseutin kanssa oli ruhtinaalliset kolme päivää aikaa perehtyä tulevaan työhön. Se oli kyllä to-del-la lyhyt aika opetella lääkevarastoasioita, suoneen menevien lääkkeiden käyttökuntoon saattamista, olennaisten paikkojen sijainteja, tietojärjestelmiä (niitähän riittää), tulevia työtovereita eli sairaanhoitajia, perushoitajia, lääkäreitä… Kuka saa tehdä mitäkin, milloin, missä ja mitkä ovat omat vastuualueeni. Kolmas perehdytyspäivä oli perjantai, jolloin farmaseutti jäi lomalle, mistä eteenpäin minun pitikin sitten selvitä yksin. Apua onneksi sai aina hoitajilta tai sitten puhelimen päästä muilta farmaseuteilta ja proviisoreilta.

Alkuaikoihin kuuluivat myös erilaiset koulutukset, joita piti suorittaa muutaman viikon kuluessa töiden alusta. Ne pitivät sisällään lääkelaskuja, laimennoslaskuja ja kaikenlaista lääke- ja lakitietoutta. Minusta ainakin on hyvä, että kaikkien lääkkeiden kanssa sairaalassa pelaavien pitää nuo suorittaa.

Mitenhän niitä alun tunnelmia kuvailisi… Työpäivät (päivätyö) menivät todella nopeasti ja alussa en päässyt varmaan ikinä lähtemään ajoissa, koska joka ikinen tehtävä otti niin paljon aikaa, kun paikat eivät olleet tuttuja eikä rutiineja ollut. Tuntui, etten osaa vastata mihinkään kysymyksiin, mitä henkilökunnalta tuli. Toisaalta eivät hekään alussa osanneet kysyä minulta mitään, kun eivät juurikaan tunteneet minua. Suunnilleen jokaiseen sormenliikautukseen piti kysyä neuvoa enkä ymmärtänyt mistään mitään… mitä neuloja käytetään mitäkin lääkettä laimennettaessa, minkäkokoiseen iv-liuosmäärään ne laitetaan, miten ampulla avataan, miten aseptisessa kaapissa käyttäydytään, miten lääke letkutetaan, mitä valmiisiin lääkkeisiin merkitään, kenelle ne ovat menossa, miten tabletit jaetaan… Mistä tavarat tulevat sairaalaan, kuka tilaa, miten tilataan, kuka siivoaa mitäkin… Kaikkea piti kysyä ja selvittää.

Pää oli räjähtää pieniksi sirpaleiksi, kun lääkäri eka kertaa pyysi vetämään propofolia (nukutuslääkettä) ampullasta ruiskuun potilaan ollessa jo valmiina odottamassa. Käteni tärisivät enemmän kuin puhetta pitäessä, mutta onnistuin, kunhan ensin sain sanottua, etten koskaan ole tehnyt sitä ja hoitaja tuli neuvomaan. :)

Aina kun oli aikaa, yritin lukea kaikenlaisia materiaaleja, jotka auttaisivat työn teossa. Materiaaleja ovat esimerkiksi kardiologian kirja, lääkehoitosuunnitelma, sairaala-apteekin materiaalit, farmakologian kirja, käypä hoito -suositukset jne. Fakta on kuitenkin se, että lääkehoito on sydänpotilaille todella tärkeää, mutta samaan aikaan siinä on potentiaalia vakaviin munauksiin. Tietysti lääkkeiden antoon on erilaisia tupla- ja triplatsekkausmenetelmiä, joilla suurin osa virheistä jää kiinni, mutta aina silloin tällöin niitä menee läpi, tietenkin. Onneksi mitään vakavaa ei sattunut.

***

Yksi paljon odottamani asia oli kliinisen farmasian teoriatiedon soveltaminen käytäntöön. Käytännössähän lääkehoitoja ei aina ole mahdollista suorittaa ”täydellisesti” niin, ettei mitään riskejä tai ohjeidenvastaista käyttöä ole. Oikeassa elämässä täytyy punnita hyötyjä ja riskejä ja tehdä lääkityspäätökset niiden perusteella. Tästä on tietysti vastuussa lääkäri, mutta farmasistit voivat antaa valistuneita vinkkejä tai neuvoja ongelmatilanteissa (ja tietty muutenkin).

Lääkehaitat, yhteisvaikutukset ja erilaiset riskit eivät myöskään aina näy päällepäin vaan niitä pitää ”metsästää” potilaan hoitokertomuksesta, laboratoriotuloksista sekä elinten toimintakyvyn (esim. munuaisten toiminta) kautta… olisi myös hyvä tietää, mitä ja miten ennen sairaalaan tuloa on oikeasti syöty ja käytetty. Melkoinen sarka ja tietojenyhdistämiskenttä, kun pitäisi osata myös arvioida, onko havaitulla riskillä sitten mahdollisesti käytännön merkitystä vai ei…

En väitä, että olisin tässä vielä erityisen taitavaksi kehittynyt, mutta ehdottomasti huomasin itsessäni huikeaa kehitystä kesän aikana! Oikein harmitti lopettaa työt, kun tuohon ajatteluun alkoi jäädä koukkuun. Kesän aikana en myöskään juurikaan työskennellyt suoraan potilaiden kanssa vaan enemmänkin hoitajien ja tietokantatietojen avulla. Potilaiden kanssa olisi varmasti päässyt olemaan enemmän, jos työt olisivat jatkuneet pidempään. Ne harvat hetket potilaiden kanssa olivat todella antoisia.

***

Tietysti uhkana tai mahdollisuutena sairaalatyössä oli kuoleman kohtaaminen. Sydän- ja verisuonisairaudet ovat johtava kuolinsyy tässäkin maassa, joten väistämättä yliopistosairaalassa kuolee potilaita. Minullahan on siis enemmän tai vähemmän epärationaalinen suhtautuminen kuolemaan, enkä ollut yhtään varma, miten reagoisin, jos lääkehuoneeni viereisessä huoneessa jonain päivänä vainaja makaisi…. en ikävä kyllä tiedä vieläkään, koska niin ei tapahtunut minun töissä ollessani.

Kuitenkin kesän aikana kuullessani, miten osastolla olevat kuolevat potilaat suhtautuivat asiaan ja miten tyynesti hoitajat asian ottivat, oma pelkoni ehkä hieman helpottui. Ehkä. Ikävintä oli, kun kuulin, että eräs rouva, jolle olin joitain päiviä aiemmin opettanut erään lääkkeen käyttöä, oli aika yllättäen mennyt huonompaan kuntoon ja menehtynyt sen sijaan, että olisi päässyt parin päivän päästä kotiin, niin kuin alunperin oli ollut tarkoitus. :/ Elämä muuttuu joskus nopeasti ja väistämättä se joskus päättyy.

Tykkään paljon sanojen alkuperistä ja opinkin tähän liittyen kaksi uutta, mielestäni kaunista, sanaa: moribundi – kuoleva sekä exitus - poistunut (kuollut).

****

This entry was posted in Käytäntö, Työ. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>